lauantai 4. elokuuta 2012

How wonderful life is while you're in the world

Viisi vuotta sitten...



(Kuvat Nina Dodd)

Ja viisi vuotta myöhemmin... Jouduimme peruuttamaan varauksemme Farangissa, koska emme vain onnistuneet saamaan Ollille lastenvahtia. Ei se mitään, nuorimmaisemme on vielä pieni, joten tähän oli varauduttu. Mies muisti minua aamulla kukkasin ja leivonnaisin. Minä ostin miehelle hänen lemppari keksejään :D Jotain superspessua sitten joku toinen päivä, kun Ollikin on hieman vanhempi. Pääasia on, että juuri oma mieheni on se, kenen kanssa tämän arjen jaan. Usein olemme väsyneitä, huolehdimme lastemme tarpeista, vastaamme itkuihin, puhallamme pipeihin, toimimme erotuomareina ja vaihdamme vaippoja väsymykseen asti. Mutta me olemme me. Yksin olen minä ja hän on hän, mutta yhdessä me olemme jotain paljonpaljon parempaa kuin olisin ikinä edes uskaltanut kohdalleni toivoa.

Loppu peleissä ne kynttiläillalliset ja kahdenkeskiset matkat ovat aivan yhden tekeviä. Arki on päivittäistä ja ainakin oma mieheni tekee minut valtavan kiitolliseksi ja onnelliseksi hänen läsnäolostaan juuri niinä päivinä. En voisi kuvitella arkea ilman häntä.

P.S. Meidän miniloma oli ihana. Siitä lisää myöhemmin.

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että bloggailet taas! Sun kuvat kun ovat niin ihania, on tätä mahtava seurata. Nyt sit vaan ahkerasti kirjoittelemaan. :D

    Harmi, ettei hääpäivädinner onnistunut. Meilläkin on ollut aika hiljaista hääpäiväjuhlintarintamalla. Eka hääpäivä juhlittiin "kunnolla", kun ei ollut vielä lapsia, mut sit ollaan oltu joko vauvaan sidottuja, ulkomaan reissussa, kipeänä tai ei olla saatu lastenvahtia. Jos ensi vuonna pääsisi.

    VastaaPoista

Thanks for making my day!