perjantai 26. lokakuuta 2012

Lake District

Järviseutu, Bathin lisäksi the place, minne porukka menee Jane Austenin kirjoissa lomailemaan.


Maisemat olivat henkeäsalpaavia...

Päivä alkoi matkalla Beatrix Potterin maailmaan, lapseni rakastavat Beatrix Potterin satuja, joten he olivat luonnollisesti innoissaan. Ja kohde oli niin kauniisti kokoonpantu, että oli se aikuisellekin ilahduttavaa :)





Beatrix Potter maailman jälkeen suunnistimme varsinaiseen päivän kohokohtaamme eli vaellukselle. Ilta-auringon leimussa aloitimme reilun tunnin mittaisen nousun vuoren huipulle...


Nämä kiviaidat olivat yksi niitä pieniä, mutta isoja asioita, joita odotin jo ennen matkaamme. Jotenkin olen kehittänyt soft spotin noita kohtaan. On vain jotenkin kiehtovaa ajatella, miten monet maailman kuohut nämä aidat ovat ottaneet vastaan ja miten paljon aikaa niiden pystyttäminen on vaatinut, miten sukupolvet toisensa jälkeen nostavat tipahtaneet kivet ylös ja laiduntavat karjaansa yhä samoilla niityillä... Aika mind blowing, jos sitä ajattelee. Vai olenko mä outo? :D



Lampaita oli joka puolella ja siis luonnollisesti myös jätöksiä. Pienillä pojilla riitti ihmettelemistä... Jos minulla olisi tyttö, olisi hän varmaan kiertänyt läjät kaukaa, mutta minullapa on poikia, joten heistä oli vain luonnollista pysähtyä tekemään syväanalyysiä kakkakasoista ;)


Täällä tiellä, keskellä ei mitään, tuntien ajomatkan päässä lähimmästä kaupungista, vastaani tuli läheisen maatalon "emäntä" iltakävelyllä poikansa kanssa. Yllään Hunterin saappaat, kauluspaita, neule ja toppaliivi. Tunsin oloni vähintäänkin nuhjuiseksi tuulipuvussani ;) Tosin omaksi puolustuksekseni sanottakoon, että rouva tuli vastaan hiekkatiellä ja me emme todellakaan päässeet huipulle hiekkatietä pitkin ja vaelluskengät sekä hengittävät vaatteet tulivat todellakin tarpeeseen...


Auringon laskiessa saimme kokea kaikki värien vaihtelut. Tämä utuisen vihreä hetki oli henkeäsalpaavan kaunis.


Pikkujätkä matkusti tyytyväisenä kantolaitteessaan. Ensimmäinen huippu saavutettu kypsässä 7kk iässä ;)


Vesiputous oli pojille elämys, jota jaksetaan muistella uudestaan ja uudestaan.




Ilta-auringon värjätessä rinteet punaiseksi vuorten yli kaikui huuto: "Me ollaan maailman kunkkujaaaaaa!". 


Viimeinen nousupätkä oli aika jyrkkää ;) Reidet alkoivat tässä vaiheessa olla aika maitohapoilla ja PikkuN. alkoi jo menettää uskoaan siitä, että huippua saavutettaisiin ikinä... Samassa kuitenkin kaikui siskoni ja Luken huudot, että he olivat saavuttaneet huipun. Päätin, että vaikka kannan lapsen selässäni loput 100 metriä, jos on pakko. Kannustus kuitenkin riitti PikkuN.lle ja poika saavutti huipun valtavan ylpeänä saavutuksestaan.


Pieni mies ja suuri saavutus <3


Kyllä kannatti.


Laskeutuessamme takaisin laaksoon oli aurinko jo painunut vuorten taakse ja enää taivaanranta punersi...



Ehdottomasti matkamme kohokohta, niin aikuisten kuin lastenkin mielestä. Ja kokemuksena kiitää sinne top 10 elämäni huipuimmista kokemuksista. Erityisesti lasten riemua omasta saavutuksestaan oli liikuttavaa seurata.

1 kommentti:

  1. Mun kommentit on niin tylsiä mutta pakko taas hehkuttaa ihania kuvia :)

    VastaaPoista

Thanks for making my day!