sunnuntai 13. tammikuuta 2013

11



Sain Citymama in Milan blogin Bettyltä hauskan haasteen, jonka ajattelin pyrkiä toteuttamaan näin aamukahvihetken ratoksi. Tarkoituksena on siis kertoa 11 asiaa itsestä, vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä seuraavat 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa.

Kuvituksena fotoja Walesista Kinmel Bayn dyyneiltä v. 2011.

1. Rakastan kesää, mutta olen intohimoinen talviurheilija: hiihto, laskettelu ja lautailu ovat rakkaimpia harrastuksiani, lapsena harrastin myös mäkihyppyä. Salppurin kisat ovat joka talvinen must.
2. Opiskelin aikoinaan yhteensä viittä vierasta kieltä: englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja espanjaa, tosin nykyisin ainoastaan kolme noista nostan esille työhaastattelussa ;)
3. Pelkään lentämistä.
4. Olen tappanut käärmeen vauva kainalossa pölynimurin varrella hakaten
5. Minulla on (liian) kantava ääni.
6. Omistan Birkin -rahaston, tosin äitiyslomien, hoitovapaiden ja what not takia, tulen todennäköisesti tavoittamaan säästötavoitteeni vasta 50 -vuotiaana...
7. En ole syönyt punaista lihaa yli kymmeneen vuoteen.
8. Ostin ensimmäisen Martha Stewart ja Vogue lehteni viikkorahoillani 12 -vuotiaana.
9. Olen Harry Potter ja Jane Austen -fani.
10. Olen hyvin herkkä ja menetän helposti yöuneni luettuani/kuultuani toisten ihmisten, tuttujen tai tuntemattomien, surusta/kärsimyksestä.
11. Perheeni on minulle tärkeintä maailmassa, lasteni ja mieheni lisäksi sisällytän tähän pikkusiskoni ja -veljeni.




Haastajan kysymykset:

1. Teitkö uudenvuoden lupauksia? Ja jos teit niin mitä lupasit?
En varsinaisesti tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta päätin tänä vuonna olla avoimempi uusille ystävyyssuhteille ja unohtaa lopullisesti vanhat lapsuuden/nuoruuden ystävät, joiden kanssa ei ole vain enää yhtään mitään yhteistä ja jotka sivuuttamalla minut ja kummilapsensa aiheuttavat vain liian usein mielipahaa.
2. Oletko tyytyväinen elämääsi?
Suuressa mittakaavassa kyllä, minulla on uskomattoman ihanat lapset ja parempi avioliitto kuin ikinä nuorena edes uskalsin uneksia... Haluaisin kuitenkin löytää vielä sen poltteen, että mitä haluaisin "isona" tehdä...  
3. Mitä ruokaa haluaisit juuri nyt syödä?
En yhtään mitään. Harvinainen tilanne :D  
4. Jos muuttaisit ulkomaille niin minne muuttaisit ja miksi?
Jenkkeihin, koska asuessani siellä se tuntui kodilta ja siellä on rakkaita ihmisiä, joita ikävöin päivittäin (thank God for Facebook ;)  
5. Ketä ihailet?
Wow. Vaikea kysymys... Tällä hetkellä sitä kanadalaista eläkeläispariskuntaa, joka lahjoitti lottovoitostaan 98% hyväntekeväisyyteen. Ja yleisesti ottaen vahvoja naisjohtajia, kuten Sonia Gandhi ja meidän oma "muumimamma" Tarja Halonen. Ja tyylillisesti (olemus JA pukeutuminen) prinsessa Maryssa on sitä jotain...  
6. Kuinka vanha olet?
27.  
7. Mitä ruokaa inhoat?
Tillilihaa en saanut koulussa menemään alas ilman oksennusrefleksin aktivoitumista.
8. Minkä elämänohjeen antaisit 20v nuorelle naiselle?
Kuuntele sydäntäsi, se saattaa viedä sinut välillä mutkaisille teille, mutta päämäärä on varmasti aina se oikea.  
9. Mitä katsot telkkarista?
Downton Abbey, Voice of Finland  
10. Haluaisitko vielä opiskella?
Kyllä.  
11. Jos voisit tehdä ihan mitä vaan niin mitä tekisit?
Kasvattaisin lapseni maalla (mutta max. 1h ajomatkan päässä isosta kaupungista), pitäisin luomumaatilaa/bed & breakfastia, valokuvaisin joka päivä, omistaisin hevosen ja vuohen ja harrastaisin hyväntekeväisyyttä.






Kysymykset seuraavalle:

1. Köyhyys vai rakkaus?
2. Osaatko laulaa?
3. Lempivärisi? Mikä siitä tulee ensimmäisenä mieleen?
4. Resepti, jota et ikinä hukkaisi?
5. Suurin aarteesi (immateriaalinen tai materiaalinen)?
6. Koroilla vai ilman?
7. Mitä muuttaisit elämässäsi, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
8. Sisustushaaveesi? Ja aiotko toteuttaa sen heti, vuoden sisällä, viiden vuoden sisällä vai "sitten joskus"?
9. Paras luonteenpiirteesi - mitä itse ajattelet ja mitä muut sanovat?
10. Muistatko rakkaasi silmien värin?
11. Mikä tekee sinut onnelliseksi just nyt?


Tämä haaste on tainnut kiertää jo lähes kaikissa lukemissani alle 200 lukijan blogeissa, joten haastan ainoastaan:

Piece of Cheesecake
Cupcakes and Cocktails

ja muuten sitten tämän saa napata mukaansa se ken haluaa ja kenellä on alle 200 lukijaa :)





8 kommenttia:

  1. Kiitos! Sattuipa hauskasti. Luin juuri parissa blogissa näitä vastauksia ja kysymyksiä ja pohdin vimmatusti itsekin omia vastauksiani. Ei kun tuumasta toimeen siis!

    Tuo maalla asuminen ja lasten kasvattaminen olisi voinut olla oma vastaukseni. Niin yllättävältä kuin se ehkä joistakin ystävistäni voikin kuulostaa. Enkä uskonut itsekään, että joskus sanoisin tai edes ajattelisin näin. Eläimet voisin jättää intohimoisemmille harrastajille, mutta muuten seuraavaan suureen haaveeseeni kuuluu hitaamman elämänrytmin ohella oma pieni kasvimaa, omenapuut ja postilaatikolle käveleminen. Myös talvipakkasella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit tyyppi on nopee! Olin juuri vasta tuomassa tätä haastetta sulle :D

      Mullekin tuo maalla asuminen on tullut vasta tässä "aikuistumisen" myötä. Ja ajan kuluessa se on muuttuneet haaveesta päämääräksi. Someday. Mä haluan kasvattaa lapseni vapaana oravanpyöräyhteiskunnasta, mutten kuitenkaan hippeillä keskellä skutsia :D

      Poista
  2. Kiva haaste, kiitos! :) Ehkä tässä olisi kimmoke kirjoittaa taas pitkästä aikaa sinne omankin blogin puolelle... Hieman on jäänyt vähiin.

    Opin monta uutta asiaa susta, vaikka monelta osin on hassua kuinka hyvin sitä voikaan toisen "tuntea" ilman että on nähnyt lähes koskaan kasvotusten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjoita! :)

      Anna mä arvaan, tuliko mäkihyppyharrastus puskista? :D Toi on kyllä niin totta, että kun on seurannut toisen elämää virtuaalisesti vuosikausia, oppii toisesta yhtä ja toista...

      Poista
  3. Maalla asuminen ja mitä muuta tuossa kuvailit kuulostaa juuri sinulta! :) Lapsillehan tuommoinen maalaiselämä olisi ihanaa. Itse mietin kauan sitten ennen lapsia, että haluaisin asua isossa puutalossa omenatarhan ympäröimänä ja pihalla temmeltäisi neljä lasta... Nyt en ole niin varma. Mökillä voisin elää tuota maalaiselämää, mutta muuten kyllä olen kaupunkilainen ja olenkin asunut koko lapsuuteni Helsingin keskustassa vanhassa kivitalossa. Hyvin siellä pärjästi. Ja taitaa lapsilukukin jäädä kolmeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin pitää kaupungin olla tarvittaessa lähellä ;) Mutta keskustaelämään en taitaisi tottua... Mä kaipaan sitä lääniä liikkua välittömään läheisyyteeni ja raitista ilmaa :) Ja sitten, kun suuntaan sieltä sinne keskustan ihmisvilinään, nautin siitäkin sydämeni kyllyydestä. Ihanteellisessa tilanteessahan sitä omistaisi kaupungissa vapaa-ajanasunnon :D

      Poista
  4. Ilmottaudun lukemaan blogia:) täällä temmeltää suunnilleen teidän isompien poikien ikäiset poijjat ja kolmatta ihmisjäsentä odotellaan saapuvaksi keskuuteemme. Ihanaa lukea arjestanne kolmen pojan kanssa, kun itse en osaa kuvitella muuta kuin että tämä kolmas olisi poika myös (tietoa ei sukupuolesta vielä ole). Neljästä lapsesta olen aina haaveillut ja minusta neljän veljessarja olisi jotain huikeaa <3 tämä tietenkin saa ihmettelyä osakseen, toki kun meidän pitäisi ulkopuolisten mielestä tyttöä toivoa..

    Jään nauttimaan kauniista kuvistasi ja leppoisasta fiiliksestä jonka blogisi minulle tuo!

    Heppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Heppu!
      Kuulostaapa kyllä kertakaikkisen tutulta tuo kirjoituksesi. Itsekin olin ihan varma, että kolmas on poika ja salaa (tai ei ehkä niin kovin salaisesti), haaveilen neljästä pojasta. Toki tyttökin olisi yhtä ihana, mutta minusta on hirveän luontevaa olla poikien äiti ja tytön saaminen olisi hyppy tuntemattomaan. En ole kyllä kokenut, että jäisin jostain paitsi - paitsi pissisvaiheesta :D

      Kaikkea hyvää odotukseesi!

      Poista

Thanks for making my day!